Uusi palvelin ja uusi yritys, kun on enemmän merkkejä käytössä!
Eli olen tämmöinen punikki ja jätkä, asun Helsingissä kirjavan kissan kanssa ja kirjoittelen avaruusseikkailuja, huumorifantasiaa sekä joskus kauhunovelleja. Minulla oli 2010-luvulla pienkustantamo nimeltä Kuoriaiskirjat, sitä ennen perustin myös oman kirjallisen liikkeen nimeltä Uusrahvaanomainen spekulatiivinen fiktio (URS), ja olen toimittanut Kultakuoriainen-verkkolehteä sekä epälukuisen määrän novelliantologioita. Siinä sivussa olen julkaissut n. 50 novellia lehdissä ja antologioissa sekä kolme pienoisromaania, kolme novellikokoelmaa ja yhden runokokoelman. Ainakin viimeksi mainittua suosittelen välttämään kuin ruttoa.
Tätä nykyä kirjallinen päätyöni on 27-osainen avaruusooppera, jonka lyhyessä avausosassa on 950 Word-liuskaa eli 330 000 sanaa. Muitakin kirjoitusprojekteja on vireillä useampi, mutta olen pitkälti hylännyt tavoitteellisen kirjoittamisen ja naputtelen juttuja lähinnä omaksi ilokseni silloin kun sattuu huvittamaan. Silloin kun ei huvita, katselen suoratoistopalveluja, rapsuttelen kissaa, tai yleensä molempia yhtä aikaa. Joskus tulee jossain soittoruokalassakin käytyä nauttimassa, myönnettäköön.
Mitäs nyt vielä... No, jotain suosikkiasioita voisin listata!
Paras leffa: Tähtien sota (ei mikään "Uusi toivo"!)
Paras tv-sarja: Lars von Trierin Valtakunta
Paras bändi: 80-luvun Kauko Röyhkä & Narttu
Paras biisi: The Sisters of Mercy - Some Kind of Stranger
Paras kirja: Pasi Ilmari Jääskeläinen - Lumikko ja yhdeksän muuta
Paras peli: Ultima V (1988)
Parasta elämässä: Murskata vihollisensa, nähdä heidän pakenevan edellään ja kuulla heidän naistensa valitus
"ja yhden runokokoelman. Ainakin viimeksi mainittua suosittelen välttämään kuin ruttoa."
Minähän siis luin tämän. Viihdyin ja huvituinkin muutamaan kertaan.
Tosin minun runoudentuntemukseni on nolla.
Todettakoon, että luin kirjaa pääosin ammeessa.
@MariaCalendula Kiitän! Mukava kuulla, että siitäkin kirjasta on ollut iloa, vaikka julkaisin sen vain, koska olin nuori ja tarvitsin rahaa. Amme kyllä varmasti auttoi pääsemään tunnelmaan!