Back

Tekoälyyn liittyen (ja muutenkin) suosittelen ehdottomasti Katrine Marçalin kirjaa Mother of Invention: How Good Ideas Get Ignored in an Economy Built for Men.

Minulle se oli silmiä avaava kehollisuuden ja haavoittuvuuden manifesti, joka on laajempi kuin mitä otsikko antaa ymmärtää. Yritän tiivistää nyt jotain pointteja jotka koin itse tärkeiksi:

Mitä tekoäly ja robotit eivät osaa tehdä nyt eivätkä todennäköisesti vielä pitkään aikaan?
Hoitaa (lapsia, vanhuksia, sairaita). Siivota. Kattaa pöydän. Kaikea sitä, mitä naiset tekevät. Kaikkea, mitä mielletään “helpoksi” naisen tekemänä, mutta mikä robotille olisi valtavan haastava liikkeen, aistien ja tilan yhteistyötä. Kaikkea, mitä _kehot_ tekevät.

Kuvittele, mitä tavallisen kodin siivoaminen tai pyykkääminen vaatii. Pitää arvioida, mitkä pinnat ovat likaisia ja mitkä puhtaita, pitää käyttää juuri sopivasti voimaa pölyjen pyyhkimisessä pöydältä ja antiikkimaljakosta, pitää arvioida mitkä eteisen penkillä lojuvista paperinpalasista on roskia ja mitkä tärkeitä kuitteja (ja mitkä eteiseen tuoduista kepeistä ovat juuri niitä taaperon Tärkeitä Keppejä jotka pitää ehdottomasti säästää!), jne jne. Onko vaatteessa tahra ja lähteekö se pesussa vai pitääkö esikäsitellä? Paras mihin tähän asti on päästy on Roomba, joka repii johtoja ja levittää koiranpaskat ympäri olohuonetta, ja pölykoirat jää sohvan alle asumaan.

Tämä ei tietenkään ole sattumaa. Keho merkitsee pelottavia asioita: kuolemaa, heikkoutta, riippuvuutta toisista ihmisistä. Pelottavat asiat on liitetty naiseuteen, marginalisoitu ja ulkoistettu pois miesten maailmasta. Naiset ovat kehoja, miehet ylittävät kehon rajoitukset. Vrt. ajatus “kehon sisällä elämisestä”, ikään kuin olisi olemassa jokin kehosta erillinen “minä”, joka voidaan nips naps vaan siirtää toiseen kehoon tai verkkoon ja se pystyisi jatkamaan elämäänsä muuttumattomana.

Tekoälyyn palaten, aikoinaan ajateltiin, että tietokone ylittää ihmisen, kunhan se voittaa ihmisen shakissa, puhtaassa kehottomuuden pelissä. Well, Deep Blue voitti jo melkein 30 vuotta sitten, mutta se ei edelleenkään saa päiväkodissa kymmenelle lapselle kurahaalareita päälle. Koska sehän on niin helppoa että naisetkin osaa.

Yksi huomio oli siinä, että niissäkin tapauksissa, joissa teknologia toimii arjessa, se vaati sitä että arki muuttuu teknologialle sopivaksi. Isoäidin kultareunaista astiastoa ei noin vaan pestä tiskikoneella. Automaattiset jätteenlajittelukoneet menevät tukkoon vääränlaisista roskista. Itseohjautiville autoille ehdotetaan omia autoteitä, koska nykyiseen liikenteeseen sopeutuminen on niin vaikeaa. Tehtaat pyörii, kunhan ihmisten koko elämänrytmi ja tapa toimia sopeutetaan niihin. Jne.

Loppuun vielä suora lainaus kirjasta (kuuntelin äänikirjana, joten pieniä virheitä ja pilkkuja väärissä kohtaa voi esiintyä):

“The point is simply that, when trying to create something new, we have to work from reality, and our reality is the human body. Our economy is the human body. Bodies that work, bodies that need care, bodies that create other bodies. Bodies that are born, age and die. Bodies that need help throughout many stages of life and a society, that can organize this. The thing is, the body is radical. Admitting the existence of the body has a major impact on our economy. A society that organizes around the needs that human bodies have in common would be fundamentally different from the society we see today and consider to be the only one possible. To take the body seriously is to create an economy that puts human needs front and center. Physical things like hunger, cold and sickness or lack of healthcare or childcare suddenly become central economic problems. To be reminded of the body is to be reminded that helplessness and complete dependence are also part and parcel of the human experience.”