Oho, ehdin sattumalta osallistua #kuvakirjakeskiviikko’on! (Kirjagramin puolella käytetty tägi, jospa juurtuisi tännekin.) Varasin Maria Viljan Kesän ainoan kauniin päivän ihan vain itselleni, kun kuulin tämän olevan lastenkirjan lisäksi myös hyvää vertaistukea vanhemmuuteen.
Kirjassa äiti lähtee kahden lapsen kanssa retkelle saareen, koska on vihdoin kaunis kesäpäivä. Lähtö on lapsiperheelle tyypilliseen tapaan yhtä säätöä, tavaraa unohtuu, pitää sittenkin vielä palata käymään vessassa, joku saa itkupotkuraivarit. Kaiken keskellä äiti hiljalleen puhkuu ja puhisee, hengittelee syvään sisään ja ulos. Retkellä on ihanaa kesäidylliä, mutta myös väsymystä, lasten välistä riitelyä ja lopulta äidin hermojen menetys. Hän huutaa, itkee ja tulee sanoneeksi sellaista, mitä ei olisi pitänyt. Lopuksi kuitenkin äiti ja lapset puhuvat siitä, miten aikuinenkin välillä räjähtää, äiti pyytää anteeksi ja sitten halitaan ja on niin ihanaa.
Koska tämä on lastenkirja, kertomus päättyy tähän. Jotta tämä olisi ollut todellista vertaistukea vanhemmille, olisi äidin vielä viimeisellä sivulla pitänyt, hetkeksi rauhaan päästyään tai illalla lasten nukahdettua, puuskahtaa itsekseen ”on tämä saa***a työmaa”.
#kirjaMastodon #MariaVilja
#KesänAinoaKaunisPäivä #wsoy #kuvakirjat #lastenkirjat #kirjat #lukeminen #vertaistuki #vanhemmuus
