Ihastuin viime syksynä ihan täysillä Richard Powersin Ikipuihin, joten kun sitten näin kirjamessuilla hänen tuoreimman, vielä suomentamattoman kirjansa Playground, totesin että tämähän on saatava.
Playgroundissa on havaittavissa sama Powersin kertojanääni, useampi näkökulmahenkilö runsaine taustatarinoineen ja kantaaottavuus ajankohtaisiin asioihin ja erityisesti ekoteemoihin. Kirjaa voikin lukea useampaa eri näkökulmaa painottaen: yhtäällä on valtamerien luonnon tila ja lajien ihmeellinen monimuotoisuus uraauurtavan naissukeltajan näkökulmasta, toisaalla mustaan perheeseen syntyneen älykkään pojan kamppailu valkoisia täynnä olevissa kouluissa ja akateemisessa maailmassa, peleihin, tietotekniikkaan ja tekoälyn kehittämiseen uppoutuva nuori tech bro, Tyynenmeren saarilta kotoisin oleva taitelijanainen ja Ranskan Polynesiaan kuuluva pieni Makatean saari, jonka asukasyhteisö joutuu suuren päätöksen eteen, kun teknologiayhtiö haluaa ottaa saaren tukikohdakseen uusien, meren päällä kelluvien kaupunkien rakentamiseen.
Powers on taas ihan huikea, ei siitä mihinkään pääse. Hän osaa kertoa Suuria Kertomuksia, joissa on loputtomasti tasoja. Tämäkään kirja ei ole mikään järkäle, vaan 380-sivuinen, ja silti lukija ehtii kuulla kaikkien päähenkilöiden kokonaisen elämäntarinan. Pohdittavaksi tulevat niin rasismi ja kolonialismi, meriekologia ja luontokato, ensimmäisten naisten asema merten tutkimuksessa, tekoälyn ja somen algoritmien etiikka kuin ihmissuhteet ja ystävyyskin.
Mutta sitten tulee se mutta. Kirjan lopussa on sellainen käänne, että se vetää maton lukijan jalkojen alta. Sitä miettii, että mitä just luin, ja pitäisikö koko kirja lukea uudestaan uuden tiedon valossa. Päädyin lukemaan netistä ihmisten kommentteja tästä käänteestä, jotta sain vähän lisäymmärrystä tapahtumiin ja vertaistukea shokkiini. Täytyy sanoa, että tähän käänteeseen petyin, olisin ollut paljon tyytyväisempi kirjaan ilman sitä.
Ja kaikesta huolimatta Powers on silti huikea. Suosittelen, kuitenkin.
